Tuulettumassa. Repovesi 18.10.2014

Jos haluat lukea vain Repoveden reissusta, siirry kuvan alta alkavaan tekstiin. Jos haluat tietää miksi sinne lähdettiin, lue alustus, mutta älä ota sitä tosissaan.

Pikkusen oli syksyn mittaan stressitaso päässyt pitenevien duunipäivien takia yllättämään ja pipoa oli alkanut kiristämään vähän kaikki ympärillä tapahtuva "ei itseä niin miellyttävä" elämä. Aamusin kellon soidessa oli jo pidempään ensimmäiset mieleen tulleet sanat olleet "ei s**tana", ja julkisissa liikennevälineissä matkatessani sorvin ääreen oli aika-ajoin tehnyt mieli käydä käsiksi viattomiin kanssamatkustajiin. 

Oli todella aika tehdä jotain tilanteen kohentamiseksi ja kanssaeläjien mielenterveyden (ehkä omankin) pelastamiseksi. Kuntosali, uinti tai soutulaitteella riuhtominen ei ollut aikaisemmin tuottanut toivottua tulosta, rikkonaisen jalan kanssa tehdyt juoksukokeilut oli vain pahentanut tilannetta pettymyksen muodossa ja kotona huutaminenkin epäilemättäkin aiheutti vain tuhoa. Viinaa oli testattu rentouttamiseen kolmena (!!!) edellisenä viikonloppuna, oikeastaan puolivahingossa, mutta vainoharhaiset darrasunnuntait ja alkuviikon kohmeus todistivat sen, että +25 vuotiaan naisen palautuminen viinasta kestää vuonna 2014 yhdeksän kertaa niin kauan kuin sen juomiseen kulutettu aika. 8 tuntia juomista 72 tuntia (3vrk) palautumista. Siemailemaanhan ei kyllä koskaan lähdetty, joten määriä voidaan vain arvuutella. Onneksi Mervi oli kuitenkin pysynyt poissa kuvioista ja henkilövahingoilta oli vältytty.

         Stressaantunut                              Mervin merkit 

No niin. Edellisten viikkojen aikana oli mieleeni alkanut kerääntymään vaivihkaa erilaisia mielikuvia hiljaisesta metsästä ja pehmeistä poluista ja se tuntui yllättävän rauhoittavalta. Tiesin, että täytyi palata siihen parhaimpaan ja perusteellisimpaan stressinpoistokeinoon eli luontoretkeen. Periaatteessa mikä vaan metsä olisi käynyt, mutta olin jo pitkään miettinyt Repoveteen tutustumista ja vain sijainti oli aina ollut ongelma. Kahden tunnin ajomatka suuntaansa oli päiväretkeä varten tuntunut liian suurelta ajantuhlaukselta, mutta nyt "pakon" edessä se ei aiheuttanut minkäänlaista epäröintiä. Sitä paitsi kauemmas lähteminen tuntui tässä vaiheessa paremmalta kuin hyvältä. 

Torstaina huomasin, että säästä olisi tulossa kuin morsian ja aloin jo suunnitella retkieväitä (tärkein asia). Joona oli myös innoissaan lähdössä mukaan, olihan syyskuinen kahden yön Evon retkemme ollut varsinainen megamenestys. 

Joonalla oli myös tulossa poikien pidempi telttaretki kyseiseen paikkaan, joten aateltiin samalla vähän katsastaa mestoja. Itse olisin halunnut järjestää samantyyppisen retken kaveriporukalle, mutta idea varastettiin ja tietenkin "only for boys" -teemalla. Edelleen vähän kateellinen (lue: katkera). 

Perjantaina kävin itiksessä pyörimässä ja eksyin Stadiumiin maastojuoksukenkien hyllylle. Tän tyyppiset kengät oli jo pitkään ollut mielessä ja nyt jalan rikkouduttua oli ajatuksissa alkanut yhä enemmän pyörimään tukevammat ja pitävämmät kengät. Perustennareilla ei tällä koivella olisi ollut mitään asiaa kivikkoisille poluille ja päädyinkin ihan testailemaan erilaisia maastolenkkareita. Kapealle jalalleni on aina ollut hiukan hankala löytää sopivia kenkiä, mutta tähän ongelmaan myyjän suosittelemat Salomonit tuntuivat saman tien napakoilta ja tukevilta jaloissa. Muutaman kävely- ja juoksukokeilun jälkeen varsinaiseen ostopäätökseen meni ehkä minuutti ja olin jo kassalla. Nämä kengät ostin ensisijaisesti pitkiä patikkaretkiä varten, mutta jalan parannuttua aion myös kokeilla juoksemista niillä. :)

Lauantaiaamu valkeni kirkkaana ja kylmänä. Matkaan lähdettiin klo 8.15. Reppuun pakattiin kahvia, suklaavanukkaat, perjantaina valmistettu italianpata sekä trangia. Tavoitteena oli tehdä mukava ulkoiluretki ja pysähtyä hienoille paikoille hiukan nauttimaan ihanasta kelistä ja eväistä. Mittari näytti Helsingissä -5, eikä sen kylmpempää keliä oltu vielä tänä syksynä nähty. Mukaan siis extrakalsarit, jos vilu pääsisi yllättämään. Aamun pakkasilma tuntui tosi hyvältä hengittää; puhtaalta ja raikkaalta. Kesällä, ja varsinkin kosteina syysamuina, oli porttikongissamme haissut usein viikonloppuisin virtsa, oksennus tai jopa ihmisp***a, mutta tällä kertaa raikas ilma alkoi heti ulko-ovelta lähtien tunkeutua kaikista rei'istä sisään. Kylmä ei kangistanut, mutta aloin epäröimään omaa pukeutumistani samantien. Autossa oli kuitenkin onneksi lämmin ja tiet olivat kuivat (sopivat kesärenkaille).

Repoveden kansallispuistoon saavuttuamme päätimme jättää auton Lapinsalmen pysäköintialueelle. Saavuimme perille joskus vähän ennen klo 11, sillä ajoimme vahingossa motaria liian pitkälle Kotkan suuntaan ja teimme reilun 20km ylimääräisen lenkin. Pysäköintialueella oli melko paljon jo autoja, mutta keli huomioon ottaen tämä ei ollut mikään yllätys.

Päätimme, että matkan pituus voisi olla noin 15-20km ja lähdimme kulkemaan kohti Olhavanvuorta. Hienot maisemat olivat myös mielessä, joten tämä reittivalinta sopi myös sitä ajatellen meille erittäin hyvin. Heti alkumatkasta vastaan tuli yksi Repoveden "nähtävyyksistä": Lapinsalmen riippusilta. Silta kulkee 50 metrin ylityksen 10 m korkeudessa. Siltaa pääsee vain yhteen suuntaan ja muutama ihminen kerrallaan ja huojuminen vain kahden aikuisenkin voimasta on huomattavaa.

Siltaselfie of course

Lapinsalmen riippusillalla

Matka Olhavanvuorelle taittui melko ripeästi ja reitit olivat koko matkan hyväkuntoisia ja hyvin merkittyjä. Suurin osa poluista sopisi myös juoksemiseen todella hyvin, että seuraavalla kerralla täytyy varmaan vähän kokeilla polkujuoksua patikoinnin sijaan. Kuljettiin aika ripeää tahtia, koska sopimuksen mukaan Olhavanvuorella odottaisi lounastauko. 

Reitti kulki Katajajärven kautta Kuutinkanavaan, josta jatkoimme Mustalammen ohi kohti Olkavanvuorta. Reitti oli melko helppokulkuista muutamaa jyrkempää nousua lukuunottamatta. Maisemat olivat kuitenkin koko matkalla sen verran hienot, etteivät pienet korkeuserot missään tuntuneet. Varjoisissa paikoissa ilma oli selkeästi pakkasen puolella ja välillä nenäkin tuntui menevän jäähän. Liike piti kuitenkin lämpöisenä, joten suurempaa vilua ei tarvinnut pelätä.

Monissa paikoissa polkuja olisi voinut taittaa myös maastopyörällä

Satumetsä

Katajajärvi

Olhavanvuorta lähestyessä alkoi myös muita patikoitsijoita tulla enemmän vastaan. Paikka on myös hyvin suosittu kiipeilijöiden keskuudessa, sillä järvestä nouseva 60m jyrkänne on ainutlaatuinen luonnon kiipeilykohde Suomessa. Nousua kertyi muutamia satoja metrejä kun kiipesimme Olhavanvuoren päälle. Näköalat alkaivat pikku hiljaa hahmottua ja en kyllä heti muista missä olisi näin mahtavia maisemia päässyt ihailemaan ainakaan Etelä-Suomessa. Oli myös jännittävää hillua jyrkänteen reunalla ja miettiä mites nyt sitten jos pää tekisikin tepposet ja sitä vain loikkaisi. Onneksi ilma ei ollut tuulinen ja järki pysyi päässä. Pudotus oli pysäyttävän syvä. Kysyin myös Joonalta useaan otteeseen reunalla seisoessamme että "ethän varmasti vihaa mua".

Reunalla 

Alhaalla näkyi kiipeilyä varten rakennettuja laitureita

Hetken aikaa maisemia ihailtuamme alettiin väsäämään lounasta tai oikeastaan tällä kertaa paremminkin vain lämmittämään. Nälkä oli jo melko kova molemmilla. Jännä juttu, miten perusruokakin maistuu niin herkulliselta retkellä nautittuna. 

Olhavanvuoren jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Valkjärveä ja sitä kautta suoraan Mustavuoren näköalatornille. Tornille johtava nousu oli niin jäässä ja pakkasessa, että varpaat jäätyivät muutamassa minuutissa. Oli siistiä huomata, että uudet popot toimivat myös jäisillä poluilla tosi hyvin. Kuivalla kalliolla niillä pystyi kävelemään lähes pystysuoraa seinämää eikä lipsunut yhtään. Positiivista oli myös se, että kengät istuivat samantien täydellisesti eikä ekan kerran jälkeisiä rakkuloita tai hankaumia tullut yhtäkään. Loistava ostos!

Piti kokeilla miltä tuntuu

Matkalla kohti Mustavuoren tornia kuljimme taas sammaleiden peittämän metsäosuuden läpi. Pyysin Joonaa vähän poseeramaan, mutta hän alkoikin halailla viereistä mäntyä. Aurinko paistoi monissa kohdissa hienosti puiden lomasta metsään ja loi jotakuinkin satumaisen maiseman. Menimme vähän sekaisin.

Mustavuoren näkötorni

Näköalatornilla oli jonkin verran porukkaa, mutta pieni odottelu kyllä palkittiin ylhäällä hienoilla maisemilla! Lähdimme kuitenkin melko nopeasti jatkamaan matkaan, sillä emme olleet varmoja mihin aikaan aurinko laskee (perusmoka). Matkalla tornilta kohti Kuutinkanavaa, sovittiin, että jatkaisimme seuraavaksi kohti Tervajärven rannalla olevaa Talasta. Matkaa oli vielä jonkin verran jäljellä ja koska polkujen "helppoudesta" ei ollut tietoa, oli pakko varata hiukan lisäaikaa.

Talas saavutettiin sen verran nopeasti, että olisi ollut röyhkeää pysähtyä taas mussuttamaan eväitä. Päätimme jatkaa matkaamme suoraan kohti Määkijää, jonka läheisyydessä sijaitsisi kuuluisa vedenylitysvehje "Kettulossi". Oli myös vähän kylmä, joten parempi oli pysyä liikeessä ja etsiä aurinkoisia paikkoja.

Määkijässä iskimme trangian laiturin nokkaa (ainoa paikka johon paistoi aurinko)

Pienet päikkärit laiturin nokassa

Aurinko lämmitti mukavasti laiturille ja tuntui hyvältä vähän lepuutella jalkoja. Pitkiä kävelyreissuja ei oltu hetkeen tehty, joten jalkapohjissa tunsi kävelleensä. Laiturilla oli mukava pötkötellä, olo alkoi tuntua kevyeltä ja rentoutuneelta. Mieli oli kirkastanut ja pystyin taas näkemään tulevaisuuteen. Toisin sanoen tunnelinpää oli auennut ja valo tulvi sisään, reissun päämäärähän oli saada mieli valoisaksi ja kroppa kevyeksi.

Aurinko painui harmillisen nopeasti puiden latvojen taakse ja taas paleltiin. Harmi ettei ollut aikaa jäädä notskille hengailemaan. Määkijän laavupaikka on muuten todella hieno ja lähellä Kettulossia eli myös melko lähellä Lapinsalmen parkkipaikkaa, jos haluaa vain köpötellä parin kilometrin lenkin. Ketunlenkki (sis. lossin ja riippusillan) on Repoveden suosituin rengasreitti ja pituudeltaan vajaa 5km.

Tavaran määrästä päätellen ei heti uskoisi, että ollaan päiväretkellä

Määkijältä Ketunlossille kuljimme ripeästi, koska alkoi olla jo tosissaan kylmä. Aurinko laski kovaa vauhtia, eikä oltu ihan varmoja kuinka pitkä matka oli vielä jäljellä. Ketunlossille saavuttuamme kaksi naista oli jo vetelemässä lossia lähtöpisteeseen niin lupauduimme Joonan kanssa vetämään lossin yli. Homma oli muuten ihan hauskaa, mutta kädet kastuivat jääkylmästä vedestä ja ohutta narua oli ehkä jopa vähän hankala vetää. Kyydistä jääneet toiset tytöt yrittivät meidän vastarannalle saapumisen jälkeen vetää lossia takaisin toiseen päähän, mutta vetivät narua väärään suuntaan ja ihmettelivät miksei lossi lähde liikkumaan mihinkään. Hahah, Joonan piti huutaa järvenpoukamon yli, että "toiseen suuntaan vedätte sitä vaijeria". Ei jääty katsomaan miten onnistui vesistön ylitys kokonaisuudessaan, mutta ei mitään huutoa ainakaan kuulunut.

Ketunlossi

Lossilla kuljettava matka

Kotimatkalle startattiin kuuden maissa ja aurinko painui juuri horisontin taakse. Olimme molemmat vähän väsyneitä, mutta tosi tyytyväisiä, että tuli lähdettyä. Paikka oli kyllä tähän asti hienoin luonnonhelma Etelä-Suomessa, missä ollaan koskaan käyty. Positiivista oli myös se, että reittejä kulki niin paljon ristiin rastiin, että kaikentasoisille kuntoilijoille löytyi reittejä ja kesken matkan pystyi helposti vaihtamaan reittisuunnitelmaa. Vuokrattavia kotia ja majoja on alueella useita ja meidän näkemämme paikat vaikuttivat todella siisteiltä ja "uusilta". Perinteisiin laavuihin emme törmänneet, mutta niitä alueella kyllä myös taitaa olla. Näimme myös hiihtolatujen merkkejä ja alettiinkin heti suunnittelemaan talvista hiihtoretkeä vuokrakodan kera. Saa nähdä onnistuuko, toivotaan nyt ensin sitä kunnon lumista talvea. 

Anyway, Repoveteä voi todella lämpimästi suositella KAIKILLE, jotka haluavat lähteä ulos luontoon. Reitit ja "kalusto" ovat vähintäänkin Nuuksion tasoa ja maisemat huippuluokkaa. Lisäksi reitillä on kivaa extraa esimerkiksi juuri tuo riippusilta, lossi, kalliojyrkänne ja näköalatornit. Ei kai sitä muuta enää voi edes toivoa. Lisäksi pakko mainita, että lehdissäkin esillä ollut luonnon vaikutus stressin vähentämisessä ei tosissaan ole mikään läppä, vaan toimii aivan täydellisesti. Finally I feel free! :)

Kotimatka