Juoksua ja pyöräilyä

Jes jes jes, vihdoin!!! Uusi pyörä, ensimmäinen oikea pyöräni!

Olin himoinnut "oikeaa pyörää" siitä asti kun aloitin uudestaan monen vuoden tauon jälkeen aktiivisen juoksemisen vuonna 2012. Oikealla pyörällä tarkoitan siis pyörää, jossa on vaihteet ja käyttötarkoituksena sillä olisi juoksemisen vastapainona toimiminen ja paikasta toiseen liikkuminen.

Juokseminen oli hiukan opiskeluaikoina jäänyt. Olin kyllä juossut yhden maratoonin 2010, mutta se kiskottiin läpi aikalailla takki auki ilman sen kummempaa treeniä. Aika oli jossain vajaan viiden tunnin hujakoilla. Nuoruuteni ja lukioiän olin harrastanut mm. jalkapalloa ja sählyä, sekä maastojuoksua ja hiihtoa (vapaa-ajalla), joten perus- ja juoksukunto oli ollut ikään kuin mukana koko ajan. Kun 2012 kaivoin lenkkitossut kaapista, intoa riitti vuosien juoksupanttauksen jälkeen lenkkipoluille niin paljon, että ensimmäisen puolikkaan starttiaamu päättyi itkuun. Etureiden kipu esti juoksemisen. Rasituksesta johtuvia pieniä särkyjä oli siellä täällä ja selväähän se oli, etteivät jalat kestä sitä mitä kunto olisi ehkä kestänyt. Painoa oli yliopistovuosina tullut "sopivasti" lisää ja itse juokseminenkin oli jäänyt satunnaisiin hölkkäilyihin. Joka paikkaa ihisti. Itseasiassa tämän bloginkin perustin sitä varten, että olisin raportoinut Tukholman maratoonille valmistaumisesta, mutta koska sitä valmistautumista ei oikeastaan ollut, piti keksiä muita aiheita. :D

Entisessä työpaikassani järjestettiin juoksukerhoa, jossa keväisin saimme osallistua aina Runner's High:n järjestämään juoksukouluun. Aloin pikku hiljaa oppia erityyppisestä harjoittelusta ja järkevästä juoksemisesta. Couchit olivat maamme kestävyysurheilun huippua ja juoksuharjoitteiden lisäksi käytiin paljon läpi myös tekniikkaa ja lihaskuntoa. Viimestään juoksukoulussa huomasin, että varsinkin lihaskunnon kanssa oli melkosesti parannettavaa.

Pirkkolan kympillä. Asteita +30 ja varsinainen juokseminen taisi alkaa 1km ennen maalia. Paska aika, jotain päälle 53min. 

Kesä 2014 oli juoksun kannalta mukava. Osallistuin erilaisiiin lyhyen matkan tapahtumiin, kävin keväällä 2014 Runner's high:n talvijuoksusarjassa ja Aktia Cupin kympillä, juoksin Tukholman maratoonin (4,5h) ja tein ennätykseni 10km maastojuoksussa (50.11). Sitten tuli syyskuu ja Tallinnan puolikas. Helvetin hyvä reitti ja mahdollisuudet vaikka mihin, kun koko kesän juoksut oli mennyt niin kivasti. Jalkapöytää oli kuitenkin vaivannut jo pitkään juostessa voimistuva kipu, mutta en ollut antanut sen hidastaa. Olisi pitänyt.

Puolikas oli yhtä taistelua 15km jälkeen, sillä jalassa tuntui viiltävä kipu jokaisella askeleella. Tavoitteeni 1h50min katosi näkyvistä, mutta päätin tähdätä alle 2h. Lopputuloksena juoksin viimeiset kilometrit mukulakivellä vasen jalka lähes tunnottomana kivusta. Viisaampi olisi jättänyt leikin kesken. Aika maalissa: 1.59. Seuraavina päivinä ei pahemmin kävelty ja kipui laantui hyvin hitaasti. Ajattelin, ettei mitään vakavaa kuitenkaan ollut voinut sattua, mutta marraskuun alussa havahduin linkuttavani edelleen ja oli pakko varata lääkäriaika. Magneettikuvissa paljastui rasitusmurtuma. Naps, aikaisemman 2kk juoksemattomuuden lisäksi vielä 3kk täyskielto juoksusta.

Leppävaaran maastokymppi, uusi ennätys hymyilyttää.

Tallinnan puolikkaan jälkeen hymyilytti myös, vaikka kipu oli paha. Note to yourself: mustat shortsit on ok, siniset ei (vasemmalla).

"Happy faces" ennen Tukholman maratonin starttia. Naamakuvia ei luonnollisesti maaliin jälkeen otettu. :D

Ihania juoksutapahtumakuvia! Totta puhuen fiilis oli aina huippu ja hymy huulilla sai maalissa joka kerta huilia, vaikka aika ei olisikaan ollut toivotulla tasolla juuri sinä päivänä. Kun en enää päässyt juoksemaan, masennuin, lihoin ja vitutti. Juokseminen oli tapa purkaa ajoittain hyvinkin stressaavassa työssä syntyneitä patoutumia ja se oli myös monella muulla tapaa hyvinvointini lähde. Ilmeisesti myös kehoni oli samaa mieltä, sillä juoksemisen loppumisen myötä alkoi kiloja kerääntyä suhteellisen hyvää vauhtia. Syyskuusta maaliskuuhun saldo taisi olla jotakuinkin 5kg.

Elokuussa olin isäni mukana hänen triathlon kisoissaan Kööpenhamissa ja monet puhuivat triathlonista lajina, jossa kolme eri lajia (uinti, pyöräily, juoksu) yhdistämällä välttyy kätevästi myös useilta rasitusvammoilta. Kun juoksussa joku paikka kolottaa, voi siirtyä uintiin tai pyöräilyyn, jolloin esimerkiksi juuri alaraajojen rasitusvammat vähenevät huomattavasti. Lisäksi harjoittelu on niin monipuolista, että tämä jo pelkästään tasapainottaa paikkojen kuormitusta.

Triathlonin läpivieminen ei ole tavoitteeni (ainakaan vielä), mutta kyllä osaan sen verran uida, että olympiamatkasta luultavasti selviäisin jo kokeilumielessäkin tänä kesänä. En kuitenkaan haluaisi enää kokeilla näitä juosten kusten läpivietyjä suorituksia (kuten maratonini), sillä niistä jää niin helvetisti hampaankoloon ja jossittelun määrä on jäätävä... plus mitä niillä paskoilla ajoilla tekee, ei ainakaan päivitä CV:tä. Puolikasta triathlonia haluaisin treenata, mutta se vaatii kyllä jo rautaisen pohjakunnon rakentamista. Ehkä tässä nyt ollaan pikku hiljaa menossa siihen suuntaan...Hopefully! :)

Pyöränhankkimisprojektin loppuun vei poikaystäväni, joka kevään mittaan alkoi siitä puhumaan yhä enemmän ja enemmän. Minulle se pyörä oltiin luvattu valmistujaislahjaksi, mutta varmaan lahjan antajatkin olivat jo alkaneet luopua toivosta, kun en sopivaa ollut löytänyt tai jaksanut etsiä. Ehkä rahoituskuvioillakin oli oma osuutensa asiassa. Nyt kaikki oli kuitenkin selvää. Olin valinnut pyöräkseni Ridleyn xbow 2015 -mallin ja Joona oli hieronut samaan pakettiin kaikki tykötarpeet oman pyöränsä lisäksi. Kaupat tehtiin siis Helsingin kadun Cycle Centerissä ja palvelu oli kyllä mitä mainiointa! Olimme sopivasti päättäneet mennä mökille asumaan pariksi viikoksi, joten pyörällä pääsi heti Uudenmaan suosituimmille pyörälenkeille Pornaisten ja Sipoon maanteille.

Kahden ensimmäisen lenkin jälkeen on pikkusen ollut kankut kipeinä ja ajoasennossa on selkeästi paljon hiomista, mutta jokaisesta poljetusta metristä on kyllä nautittu täysillä! Ihan "muutama" kesäreissukin on pyörien varaan jo suunniteltu ja Tour de Helsinki siintää syksyn tavotteissa. En ollut edes tajunnut, miten eri laji pyöräilystä tulee kun jalat kiinnitetään polkimiin. Ylämäistäkin voi melkein nauttia! :)

Here it is!!!!!

Tämän kesän tavoitteena on saada takaisin kadotettua juoksukuntoa ja keskittyä pelkästään juoksun sijasta myös tarkemmin muihin liikuntamuotoihin (pyöräily. uinti sekä lihaskunto). Tutustuin myös joogaan alkukeväästä, joka tukisi edelleen hyvin laiskaa venyttelyä ja toimistorotan jäätynyttä ylävartalon seutua vaikka uintikin tekee tälle alueelle hyvää. Pikku hiljaa, kun olen alkanut miettimään tarkemmin syömisiäni, niin varmasti myös saadaan ylimääräiset kerrokset karistettua ala- ja keskivartalon ympäriltä. Tällä olisi myös oleellinen osa rasitusvammojen ehkäisyssä.

Olen aika tavoitteellinen ihminen. Nyt kun valmistuin viime vuonna ja olen mieleisessäni työpaikassa eli toisin sanoen hyvää vauhtia hyrräämässä oravanpyörässä, niin tarvitsisin tavotteita omaan henkilökohtaiseen kehittymiseen. Ilman niitä, elämä tuntuu tylsältä. Työelämän tehtävissäni tavotteita on aina ollut laajasti ja pakollinen kehittyminen on ollut ehkä aina jopa luontaista kehittämiskykyäni nopeampaa, joten sillä saralla olen melko tyytyväinen. Oman elmäni tavotteissa ja nimenomaan niissä henkilökohtaisissa olen hiukan hukassa. Tavoitteistani seuraa aina kontrollin tarve, joka meikäläisellä on melkolailla on/off piirre. Esimerkiksi, joko seuraan excelillä millin tarkasti urheilusuorituksiani tai sitten en ollenkaan tai joko Pivotoin tilitapahtumani kuukausittain omaan pohjaani ja seuraan kulujeni jakautumista eri ryhmiin piirakkakuvion avulla tai sitten en edes vilkaise pankkitiliä ja tuhlaan kaikki rahani ja kun ne loppuu niin siirryn Visaan. Näin pieninä esimerkkeinä. Olen miettinyt, että jonkinlainen kultainen keskitie voisi rauhoittaa alati poukkoilevia tavoitteenmäärittämishimoja ja samalla voisin myös keskittyä kontrolloimisen sijasta niihin itse tavotteisiin. Good plan!

Kesä on onneksi vasta aluillaan ja paljon kerkeää tänäkin vuonna saavuttamaan, koska saavuttaminenhan tässä elämässä on tärkeintä, muuten en ole mitään. Idiot! :D Vielä en ole uskaltanut massatapahtumiin ilmoittautua, sillä tyypillisesti ne ovat aiheuttaneet vain verenmaku suussa rykimistä (kontrollointia ja tavotteiden listausta), joten nyt yritetään mennä "hiljaa hyvä tulee" asenteella ja elää maailman suosituimman moton mukaan eli "päivä kerrallaan".

JEE JEE!

-Saara